2.7.2012

Superficially

Hey guys! Aattelin tulla pitkästä aikaa tänne vähän päivitteleen kuulumisii jne.
Päätin siis 2.6 peruskoulun ihan kunniallisesti, hyvä todistus jäi kouraan. Tietty vähän haikein tunnelmin jätin taakseni sen loukon missä tuli se kolme vuotta vieteltyä. Lähinnä ihmisiä tulee ikävä, kun ei todennäkösesti kuitenkaan hirveen monia tuu enää näkemään liiemmin. Mutta nokka kohti tulevaisuutta! ;-) Eliiiii Kallion lukio here I come! Oon ihan uskomattoman kiitollinen ja onnellinen siitä, että siellä ne päättäjät näki niin, että mä ansaitsen sen opiskelupaikan. 
Tää loma nyt on menny paljolti sirkuksen parissa, ensin olin opettamassa lasten sirkusleirillä kesäloman ekan viikon ja 12.-16.6 oli Kuopiossa SirkusSoppa-leiri. Sen jälkeen on ollu pari keikkaakin. Ihan kivasti oon kuitenkin myös kerenny kavereitakin näkeen. Kamera on pyörinyt laukkujen pohjilla aina ku oon jossain ollu, mutta tämmöseen menoon mukaan se ei oo hirveemmin uskaltautunu... :---D


Ouuuu, nyt juttu mistä oon ihan super innoissani! Lähen nimittäi nyt vajaan kahen viikon päästä Islantiin!! Siellä on semmonen Lunga-festival, eli ns. taidefestarit. Niistä varmaan tarkemmin kun oon back. Ok, ei sittenkään, koska kun tuun Islannista lähen heti seuraavana päivänä Puolaan! Siellä on EJC, eli kansainväliset jonglööraus festarit. Sielläkin on niin paljon kaikkee ihanaa ääää en kestä!! Jos yhtään tietää näistä 'sirkuspiireistä' ni tajuaa mun innostuksen tästä Puolastakin. Jeps, no tiedän että ihan hyvin pientä osaa ihmisistä kiinnostaa nää sirkus tsydeemit, joten se niistä.


XX, Iida

29.2.2012

Busy woman

Huhhuh! Miten voikaan elämä olla näin kiireistä. Ja toisaalta taas tuntuu, ettei olis saanut mitään aikaan. Töitä, koulua, kavereita ja ennen kaikkea sirkusta. Laskin tossa, että reippaat 10 tuntia viikossa tulee vietettyy lajin parissa nykyään... Suurinosa ihan omia tunteja, mutta paria lastenryhmää opetan myös itse. :----) Onneks noi  tunnit keskittyy niin, että mulla on pari kolme päivää oikeestaan kokonaan sirkusta ja pari yksittäistä tuntia muilla päivillä, niin riittää myös vapaa-aikaa. Se meneekin sit kavereiden kanssa aika lailla.
Pitkiin aikoihin en oo ees oikeen shoppailemaan päässyt, mut nyt about viikko sitten oltiin Ideaparkissa käväsemässä. Sieltä sit tarttu jotain mukaan, joten päätin vähän kuvien muodos esitellä. Kaikkee en löytänyt (:D), mut eiköhän niitä tuu täällä vilahtamaan myöhemminkin, mitä ei näissä kuvissa näy.
paidat
Über pitkä neule! Siis oikeesti toi ylettyy varmaa polviin asti... Ihanan rento ja pehmonen H&M.
Ja noita pitsipaitoja ois pitäny ostaa monessa värissä, oon ihan in love! GT.
IMG_3574
Oon ihastunut myös tommosiin 'puoli t-paitoihin'. Ton valkosen ostin sit lisäksi mun kokoelmiin... (; GT.
IMG_3603
And jewelliries of course! Sormuksia tuli ostettua enemmänkin, mutta tossa pari esimerkkiä! Ja noi ihanat korvikset.
IMG_3500
Iida & Osmo kuittaa!
IMG_3671

PS. I LOVE BURGUNDY... <3 
Oon ikuisesti kiitollinen sille joka kertoo, mistä saisin täydelliset viininpunaset pillifarkut! 

IMG_3590-horz

6.1.2012

I'll be there for you, 'cuz you're there for me too

Täällä ei nyt ihan lähiaikoina mun pärstää ookkaan hirveesti näkynyt, joten aattelin laittaa parit kuvatukset kesältä! Ok, anteeks nää kesäfiilistelyt... >:
iidaeka täs mä waakässäri jouniiiiiii bamtsikamauvau-1
No tais tonne väliin hyppää yks vähän vähemmän naamakuvakin näköjään...
Tänään oon Lindan kaa vaa chillaillu iskällä ja kattonu leffaa jne. Jääny kyllä vähän urheilu ja terveelliset elämäntavat täs lomaillessa. Mut onneks pääsee taas sunnuntaina reenaa!
Mua muuten vähän hämää et miten tän osotteen vaihdoksen jälkeen ihmiset huomaa mun uudet postaukset, voishan sitä vaikka laittaa kommenttia niille seurailijoille keillä on blogi. <:
Hahah ja yritin tos videopostaustaki väsää, ja siitä tulikin ihan jees! Lukuunottamatta sitä, et sekosin koko ajan, mun ilmeet ja eleet oli mitä järkyttävimpiä, äiti keskeytti sen ku tuli kotiin ja olin aivan järkyttän näkönen (siis oikeesti ihan hirvee!!) ku olin just tullu ulkoo. Hei voisin laittaa sen sillee ilman videoo vaan äänen kaa, hahah :---D
Love, Iida
Ps. En tajuu miks noi kuvat on noin pienii vaik niitten pitäis olla alkuperäsessä koossa, joo oon iha retardi näissä jutuissa..

5.1.2012

Santa Claus is coming to town

Aattelin et voisin nyt vihdoin muutamia pukilta tulleita juttuja teille esitellä. Tykkäsin kyllä hirveesti kaikesta mitä sain, eikä mikään ollu tarpeeton. Kiitokset vaan lahjoja antaneille!  Here u go!
kynsilakat
 Kynsilakkoja sain, tässä muutama esimerkki niistä + sit toi luomiväripaletti jossa on täydelliset sävyt!
IMG_3248
IMG_3200 Sain myös jonkun verran koruja, esim. nää ^
IMG_3189
Kummeilta sain lauatasia samasta sarjasta mitä ne on mulle kerännytki.
IMG_3240
Uutta laukkua toivoinkiin, thanks Linda 
IMG_3203
Beyonce Heat Rush hajuvesii! Tää on aika kesänen kyllä, mut ihana kuitenkin. <:
IMG_3235
Samsung Galaxy Gio iskältä ja äitiltää! Sanokaa Veke vaaa. <;
IMG_3190 Näiden lisäksi sain vielä rahaa jonkun verran, semmosen velourasun ja kaikkia erilaisia rasvoja yms kauneudenhoitotuotteita ja jotain hiusjuttuja. <:
Ite annoin kavereille koruja, kynsilakkoja, suklaata, hiustuotteita yms. Iskä taas sai multa paidan, ja äiti myös koruja.
Oisko teillä muuten jotain kivoja postausehdotuksia tai ideoita? Kertokaa toki jos tulee jotain mieleen, jonkunlaista videopostausta ainakin oon vähän miettiny. <;
Love,  Iida

4.1.2012

sometimes it's better to be stupid

Hahah, eli ehinkin tossa eilen jo vaihtaa tätä blogin nimeä ja osotetta. En tietenkää tajunnu, että lukijoille ei sen jälkeen tuu mitään ilmotuksia uusista postauksista jne... :-----D
No, mutta huomisesta lähtien blogin uusi osoite on siis iidadada.blogspot.com!
satunnaisestilaamailen OI KESÄ PLIIIIS TUU NOPEEE!!!!
Ulkona on taas ihan järkyttävä ilma, ei tee yhtää mieli lähtee mihinkään. )----: Toisaalta se on ehkä ihan hyvä olla vähän välillä kotonakin vaan, jos vaikka sais jotain hyödyllistä aikaan! ....NOT

3.1.2012

2012! Let's not fuck it up

Uskoisin että tää kertoo kaiken:

klik^
Ps. Oli iha überhypersuper hyvä keikka!!! Et oli tosiaankin ton kaiken arvosta. 
Niin ja uusvuos oli kans ihana!  Sitä vieteltiin isommalla porukalla Rengossa, josta mulla ei kyllä oo minkäänlaista kuvamatskuu, mut voin viel koittaa kysellä joltai <:
Mitäs teitte uutenavuotena, missä vietitte, oliko hauskaa jne? (: