Mitä kuuluu?
Well... Tää nyt on se perus kysymys mihin törmää lähes joka päivä vähintäänkin facebookin ihmeellisessä maailmassa. Vastaukset on usein ainakin omalla kohdalla aika ympäripyöreitä, kuten 'ihan jees! <:' tai 'hyvää(--:' Rupesin miettiin tätä asiaa vähän syvällisemmin ja meni vähän yli... (Okei, paljon yli XD) Ja mun on nyt pakko jakaa jotain ajatuksii tähän liittyen!
Voisin ensin selitellä vähän, että mitä mulle todellisuudessa kuuluu. En tiiä kiinnostaako ketään, mut nyt on nii hirvee itsensä ilmasemisen tarve, ettei mua oikeestaan haittaa vaikka ei kiinnostaiskaan... :---D
Mulla ei oo mitään syytä, miks en olis onnellinen. Mun asiat on siis tosi hyvin. Pärjään koulussa, mulla on ihania ystäviä, mun perhe on rakastava, pääsen hyvin toteuttaan itteeni ja tekeen sitä mitä rakastan, ei oo mitään valtavia huolen aiheita ja tulevaisuus näyttää ihan hyvältä.
Ei varmasti meiän kenenkään elämä oo kuitenkaan mitään ruusuilla tanssimista ja jokainen voi löytää elämästään vikoja, vaikeuksia ja huolia. Ne on vaan jokaisella erilaisia. Toisella maailmanlopulta voi tuntua vaikka nilkan nyrjähtäminen ennen esim. voimistelukisoja, kun samaan aikaan toinen kamppailee hengestään syövän tai muun vaarallisen sairauden kourissa.
Mun mielialat heittelee niin paljon nykyään. Saatan olla päivällä niin masentunut, että oikein itteekin pelottaa ja taas illalla tuntuu ettei ihminen onnellisempi vois olla. Se on ihan normaalia, mutta tosi puuduttavaa ja väsyttävää. Koko kevään oon stressannut ihan hirveesti kaikkee, eikä ihme, oon ollu koko ajan menossa ja tekemässä jotain. On jääny huilaustauot ihan olemattoman vähälle. Siitä seuras sitten hulluja migreenikohtauksia aika useinkin. Siihen stressimäärään ja uupumukseen lisättynä yksi pienikin huoli, ongelma tai vastoinkäyminen tuntu ihan ylitsepääsemättömältä. Olin ihan puhki ja todella herkkänä varsinkin loppukeväästä. Tässä on vielä lähiaikoina tullu muutama oikein semmonen kunnon 'potku naamaan elämältä'. Eli semmosia itsestä riippumattomia asioita, esim ihmisten menettämistä ja itsetunnon kanssa painimista. Ihmissuhdedraamoiltakaan ei olla valitettavasti vältytty. Tän lisäksi olin tyhmä ja päätin moninkertaistaa kaikki negatiiviset asiat päättämällä, että en vaivaa niillä kenenkään muun päätä. Ei ollu oikeesti mikään kovin onnellinen olo missään vaiheessa.
Kuinka itsekkäitä me kaikki ihmiset loppupeleissä ollaankaan? Valehtelisin jos väittäisin, että oon tässä hirveesti murehtinut ja säälinyt nälänhätää ja muita oikeesti hirveyksiä kokevia ihmisiä, samalla kun oon miettiny pääni puhki miten saan maksettua Kuopion, Puolan sekä Islannin omasta pussista ja miten jaksan kulkea joka päivä Helsinkiin kouluun Hämeenlinnasta. Mikäs tän ongelman ois ratkaissu? No en ois vaan tunkenu itteeni joka paikkaan! Mites jossain Nigeriassa asuva pieni lapsi nälänhätänsä ratkaisee, kun rahaa ei vain ole? Juuri niin.
En syytä ketään tästä ajattelutavasta, koska se nyt vaan sattuu vaivaamaan meistä useimpia. Riippumatta elämäntilanteesta meidän kaikkien on kuitenkin hyvä tuntea koko se laaja tunteiden skaala. Miten voi tuntea pulppuilevaa elämisen iloa, jos ei ikinä ole kohdannut sitä varjopuolta? Se varjopuoli on kuitenkin yhtä tumman näköinen mulla, kuin sillä Nigerialaisella lapsella, tai syöpäpotilaalla, vaikka elämämme ovat ihan erilaiset. Ne vertailukohdat sen tekee. Ihminen kuitenkin vahvistuu jokaisen vastoinkäymisen myötä, eikä mua yhtään hävetä myöntää, että juuri tän takia en varmastikkaan oo niin vahva henkisesti, kuin joku 'kaiken pahan kokenut'. Nainen joka kokee parisuhdeväkivaltaa, joka on narkkari sekä työtön, ei paljoa kerkeä miettimään itsetunto-ongelmiaan.
Mullakin on nyt tämä alkukesä menny sen minkä oon sirkusteluilta sun muulta kerennyt lepäillessä. Eihän suurin osa niistä mun suruista ja murheista oo mihinkään kadonnut, mutta kaikki näyttää paljon valoisammalta, kun sen valtavan stressivuoren takaa. :--) Valoa tunnelin päässä, niinkun sanotaan. Oon kans jutskaillu kaikista asioista paljon enemmän ja varsinkin yks avautuminen tossa keväällä helpotti hirveesti oloa! Pahaa pelkään, että se kaikki stressi ei lähtenyt lopullisesti vaan ois palailemassa syksyllä, mut se on sen ajan murhe! Muistakaahan tekin ottaa lomistanne kaikki irti, latailkaa akut ja tyhjentäkää päät. ;--)
Toivottavasti ketään ei nyt ahdista liikaa, koska se ei todellakaan ollut tarkotus! Lähinnä aattelin muistutella teitä kaikkia ihania jotka ylipäätään jakso näitä ajatuksia lukea, nauttimaan elämän pienistä iloista. Niitä on niin paljon, mutta monesti kun asiat on niin hyvin, että ne tuppaa unohtumaan. Ottakaa myös oppia siitä elämän ikävemmästä puolesta ja vahvistukaa vastoinkäymisten myötä. Ja yrittäkää välillä muistaa heitäkin joilla menee vielä vähän huonommin.
YOU CAN'T HAVE A RAINBOW WITHOUT A LITTLE RAIN.
